Sillä he eivät tiedä mitä he tekevät...

Onkohan se Veli Martin vapaamuurari - tällaista kuulemma jossain facebook-ryhmässä oli pohdittu. Ihmiset olivat nähneet Egyptistä otetun valokuvan, jossa kyynärvarteni ovat ristissä rinnan päällä, kuten muinaisille Egyptin faaraoilla - tai nykyaikojen vapaamuurareilla rituaaleissaan.

Jo aikaisemmin oli joku epäillyt minua satanistiksi tai okkultistiksi, kun olin näyttänyt OK-merkkiä, jossa etusormen ja peukalon päät yhdistetään renkaaksi. Tällaiset tulkinnat kertovat jotain uuden ajan piruja seinille maalavasta new age -taikauskosta, jossa kaikki vähänkään pimeisiin kultteihin viittaavat asennot, eleet ja merkit oitis tulkitaan pimeällä tavalla.

Samaan osastoon menee geometristen muotojen näkeminen pahojen voimien tunnusmerkkeinä, kuten joidenkin silmissä on käynyt vaikkapa Elämänkukalle, pentagrammille ja Metatronin kuutiolle. Joku riittävän suurena auktoriteettina koettu opettaja, julkkis tai vaikkapa selvänäkijä ensin esittää tällaisen hypoteesin ja perustelee sen, sitten sitä aletaan jakamaan somessa monenlaisten pöyristelyillä ja panetteluilla höystettynä - ja näin viesti rummutetaan pimeysbuustaamisvetoisten ihmisten tietoisuuteen ja tarina saa siivet... tai pitäisikö sanoa sarvet.

Mitä sanoinkaan? Pimeysbuustaamisvetoiset? Mikäpä ettei; pimeyttä pönkittävät parhaiten nämä omasta mielestään usein pimeydenpaljastajiksi itsensä mieltävät someilijat. He toimivat näin tehokkaina viestinvälittäjinä niille, jotka oikeasti haluavat levittää pelkoa, taikauskoa, panettelua ja muita tummia tuulahduksia puhaltamaan ihmisiä ulos muuten "vaarallisesti" lisääntyvän rakkauden energioista.

Näenkö tässä nyt itse pimeänä aivan harmittoman inhimillisen ilmiön, buustaanko näin itse pimeyttä? Olenko pahoittanut mieleni siitä, että minua aiheettomasta epäillään pimeyden voimien palvelijaksi? Näinkin voisi ajatella, mutta tarkoitukseni tällä kirjoituksella ei ilmaista paheksuntaa tai loukkaantumista, vaan herättää lukijaa päinvastoin tiedostamaan, että pimeän paheksunta on yksi tapa levittää pimeyttä ja siten pelata paheksumansa pimeyden pussiin.

"Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Älä tuomitse, jottei sinua tuomittaisi". Nämä sanat putkahtivat kuin tyhjästä päähäni kävellessäni kohti erästä kaikkien aikojen merkittävintä peltokuviota eteläisessä Englannissa 6.8.1999. Maanomistaja oli silpunnut kuvion pieniksi korren kappaleiksi leikkuupuimurillaan heti sen nähtyään - hän oli uskonnollinen mies ja piti uskomattomalla tavalla lakoontunutta kuviota paholaisen työnä. Tätä ennen eräs saksalainen mies oli saanut kuviosta hyvät kuvat ilmasta käsin.

Itselleni tämä kokemus hieman ennen 33. syntymäpäivääni toimi kuitenkin lähtölaukauksena kristustietoisuutta kohti, kun sydämessäni ymmärsin mitä nuo sanat juuri tuossa hetkessä tarkoittivat: Croppiet (peltokuvioista kiinnostuneet) tuomitsivat maanomistajan, maanomistaja tuomitsi pelloiltaan ihmeitä kalastelevat croppiet. Näin kävi, koska osapuolet eivät kyenneet tai halunneet katsoa asiaa vastapuolen näkökulmasta.

Olin yksi seitsemän ihmisen ryhmästä, kun saavuimme keskelle mielensä pahoittaneita peltokuviotutkijoita ja -harrastajia, juuri kun raivosta ja pelosta punainen maanomista oli poistunut paikalta ja uhannut haulikolla niitä, jotka aikoivat tunkeutua hänen pellolleen. Päätimme yksissä tuumin, että juuri se meidän täytyy tehdä, vaikka kuvio oli puitu matalaksi eikä nähtävissä ollut muuta kuin silputtu ympyrän muotoinen läntti, ja siihen johtava puimurin jättämä valtatie. Se oli kuin kultaiseen peltoon kaiverrettu jättikokoinen huutomerkki.

Asetuimme tyhjän ympyrän keskelle ja rukoilimme rauhaa maanomistajalle ja hänen perheelleen sekä anteeksiantoa kaikille riidan osapuolille. Seuraavana kesänä saman maanomistajan toiselle pellolle ilmestyi kaksi kuviota vierekkäin. Tällä kertaa pellon reunalla tien varressa oli kyltti, jossa luki "Tervetuloa peltokuvioon" ja kyltin vieressä kepin varressa pieni lipas vapaaehtoisille lahjoituksille, jotka menivät paikalliselle seurakunnalle.

"magic basket" peltokuvio, Bishops Cannings, 1999

Sisältyikö tähän tarinaan (jonka tässä kerroin hyvin tiivistetysti) pahuutta missään muodossa? Ei. Kuvio ei ollut pahojen voimien tekemä, vaikka se erikoisuudellaan järkytti uskonnollisen maanomistajan maailmankuvaa. Maanomista ei ollut paha, vaikka tunnetiloissaan raivosi peltoon aikoville tutkijoille. Tutkijat eivät olleet pahoja, vaikka manasivat jääräpäistä maanomistajaa ja harmittelivat huikean kuvion tuhoutumista ennenkuin kukaan ehti käymään sen sisällä.

Palataan käsillä olevan tarinan lähtökohtaan, äsken kuvattua tapausta paljon kevyempään esimerkkiin. Kun kuulin, että minua epäiltiin vapaamuurariksi Egyptissä kuvatun valokuvan perusteella, minua pääasiassa huvitti ja siinä sivussa hieman nolotti epäilijöiden puolesta. Egyptiläiset haluavat rahastaa turisteja kaikilla mahdollisilla tavoilla, mm. ottamalla heistä valokuvia faaraon asennossa (miehiä) ja sitten myymällä niitä heille. Kukapa turisti siinä tilanteessa aavistaa (tai välittää) siitä, että joku tummamielinen myöhemmin näkee kuvan ja luulee häntä vapaamuurariksi tai ties miksi!

Ja vaikka tuollainen käsien asento olisi rappareiden tai ryöstäjien symboli, asento ei ole paha. Pahan symbolin näkijät eivät ole pahoja, vaikka pimeyteen omalla tavallaan koukuttuneina haluavat nähdä harmittoman asennon pahana ja ilmaisevat huolensa. Ja minä en olisi paha, vaikka manaisin noita harmittomia ihmisiä typeryksiksi. Mikään symboli, asento tai merkki ei ole lähtökohtaisesti paha, sillä - kuten kauneus - pahuus on katsojan silmissä. Tai pitäisikö sanoa sydämessä... Ja voi se tietenkin olla myös sen merkin käyttäjän sydämessä.

Otetaanpa sitten astetta vähemmän kevyt ajankohtainen esimerkki, jossa samat teemat toistuvat. Tätä kirjoittaessani, heinäkuun lopulla 2024, meneillään ovat Pariisin olympialaiset. Itseäni ne eivät kiinnosta, vaikka jalkapallon EM-kisoja hieman seuranneena en olekaan mikään huippu-urheilun paheksuja. Paheksuttavana sen sijaan voidaan pitää noita ihmeellisiä irvokkaita rituaaleja, jotka näiden isojen urheilutapahtumien avajaisissa räväytetään maailmanlaajuisen yleisön silmille... varsinkin kun mietitään olympialaisten alkuperäistä jaloa aatetta, jossa ihaillaan terveen ja hyväkuntoisen ihmisen suorituskykyä ja kannustetaan reiluun kilpailuun hyvässä hengessä.

Mutta miksi tällaisia irvokkaita esityksiä järjestetään tilaisuuksiin, joita suuret joukot TV-ruuduiltaan ja älylaitteistaan seuraavat? Kuka näitä esityksiä käsikirjoittaa, kuka heitä rahoittaa, mitkä ovat heidän motiivinsa? Luuletko, että he haluavat miellyttää katsojia, kohottaa heidät suuren urheilujuhlan tunnelmaan, hivellä heidän estetiikan kaipuutaan?

Mielestäni on selvää, että tässä ajassa (huomioiden monet muut ajan tunnusmerkit, erityisesti tuossa suuren bisneksen ja politiikan maailmassa) tarkoitus on juuri päinvastainen; alentaa katsojien moraalia, ruokkia heissä negatiivisia tuntemuksia, aiheuttaa kiistelyä ja vastakkainasettelua... ja jälleen kerran heittää juuri hieman uinahtanut pahuus taas eloon katsojan silmissä ja sydämessä.

Eikö ole silloin selvää, että nämä käsikirjoittajat soisivat tavoittavansa nekin, joita suuren urheilutapahtumat eivät kiinnosta ja ne, jotka eivät seuraa ajankohtaisia urheilu- tai kulttuuriuutisia (kuten meikäläisen)? Kun he tekevät esityksistä tarpeksi groteskeja ja mauttomia, he voivat luottaa siihen, että kuvat niistä leviävät ympäri somea ja sitä myötä niiden herättämä pöyristys, närkästys ja järkytys. Ja valitettavasti nämä pöyristelyt ja järkytykset tässäkin tapauksessa saavat tarinan nousemaan vahvemmin siivillilleen ja sarvilleen. Eli nytkin pahaa aavistamattomat mielestään hyvää tarkoittavat somettajat toimivat pahan palkollisina ja buustaavat pimeää sanomaa, lisäävät mielensäpahoittajien määrää maailmassa.

Ja käsikirjoittajat hymyilevät irvokasta hymyään.

Eikö meidän pidä ilmaista paheksuntaamme jos näemme vääryyttä maailmassa, kuulen sinun kysyvän. Varmaankin näin voisi olla tilanteissa, joissa enemmistö näyttää hyväksyvän vääryyden - tai jos vääryys todella konkreettisesti aiheuttaa vaaraa tai vaikkapa rikkoo ihmisoikeuksia, eikä kukaan näytä tekevän asialle mitään. Tosin siinäkin tapauksessa paheksuntaa toimivampi reaktio on kenties toiminta, keskustelun herättäminen, tietoisuuden lisääminen epäkohdasta jne.

Tässä tapauksessa kyseessä on kuitenkin vain teatteri; sellainen teatteri, jota hyvin harvat pitävät mieltä ylentävänä tai sydäntä lämmittävänä taiteena. Teatterin esiintyjät ovat mukana omasta tahdostaan, varmastikin tuntuvaa rahallista korvausta vastaan. Vai minkä verran olet nähnyt somessa kirjoituksia, joissa kehutaan noita esityksiä tai ilmaistaan kiitollisuutta niiden herättämästä inspiraatiosta? Mietipä silloin, kenen laariin oman paheksuntasi pisarat satelevat; heikentävätkö vai vahvistavatko ne käsikirjoittajien agendaa.

Jos olet yksi pahuuden paheksujoista, toivon ettet koe itseäsi siitä paheksutuksi. Haluan vain tarjota sinulle toisenlaisen näkökulman. Tiedosta, että pimeyttä palvova rahakas eliitti ei muuta toivokaan kuin sitä, että paheksut heidän toimintaansa ja levität heidän surusanomaansa heidän puolestaan. Huomaatko, että paheksuntasi aktivoi vain muitakin liittymään valituslauluun, ja mitä useampi siihen liittyy, sitä useammalle se laulu kuuluu. Näin some toimii. Näin pimeys toimii ja leviää.

"He eivä tiedä, mitä he tekevät"... Päteekö tämä "heihin"? Kyllä ja ei. He tietävät, mitä he tekevät ja miksi. Mutta he eivät oikeasti tiedä, tai eivät halua tietää, että heidän tekonsa vievät heitä syvemmälle suohon. Ja ehkäpä ne heistä, jotka aavistelevat asian olevan näin, he samalla aavistavat edessään pohjattoman suon, josta ei ole ulos- eikä ylöspääsyä. Silloin ainoa lohtu on siinä ajatuksessa, että he vetävät sinutkin mukanaan omaan tietämättömyyden ja haluamattomuuden kurimukseensa. Ja aikuisten oikeasti, heilläkin on ulospääsy suosta, mutta se edellyttää suurta ihmettä. Oleellinen osa sitä ihmettä on, että annat heille anteeksi. Mutta onko se mahdollista? Mitä luulet, pitäisikö heidän uskoa siihen ihmeeseen?

Katsoin juuri elokuvan, joka kertoi mustien kohtaamasta räikeästä rasismista 1990-luvun alun Alabamassa. Kuolemaantuomittu syytön musta mies vapautettiin osavaltion korkeimmassa oikeudessa, kun syyttäjä vihdoin myöntyi todisteiden edessä, ja suostui syytösten mitätöimiseen. Samalla hän, samoin kuin koko Alabaman oikeusjärjestelmä, joutui myöntämään syyllisyytensä oikeuden halveksuntaan ja koko systeemin väärinkäyttöön. Koin voimakkaasti, miten tärkeää meidän on kyettävä anteeksiantamaan syyllisillle, silloin kun he aidosti myöntävät virheensä ja katuvat tekojaan. Jos sen sijaan kohtamme heidät vihan ja koston kautta, tuemme koston kierteen jatkumista. Tuo noidankehä päättyy vain anteeksiannon kautta, muuta tietä ei ole.

Monet uskovat, että Lontoon olympialaisten avajaiset koronakesänä 2020 ennakoivat tulevan talven synkkiä tapahtumia. Ehkäpä Jos näin onkin, se on vain sitä varten, jotta kuluneen vuoden aikana sydämissämme jo elpynyt valon voima hiipuisi jo etukäteen ja olisimme heikompia kohtaamaan uusia koettelemuksia. Eikö kuitenkin olisi parempi vain tuhahtaa tuolle kornille varjoteatterille, jonka mauttomuuden kaikki huomaavat ilmankin paheksuntaasi - ja sitten vain vaihtaa kanavaa.

Toisilta aallonpituuksilta tulee nimittäin paljon kohottavampaa katsottavaa. <3

Veli Martin, elokuu 2024